Vuosi lopuillaan

Kalastusvuosi 2010 alkaa olla lopuillaan. Lienee siis jonkinlainen tilinpäätös senkin osalta.

Talvi

Kuten yleensäkin talvi on Perinnekalastajien osalta hiljaiseloa perhonsidontaa lukuunottamatta sekä uusien vesien valloitusten miettimistä. Talven mittaan päätimme lähteä tutustumaan Norjaan ja tarkemmin sanoen Finnmarkiin. Matkaa varten ei tarvinnut varailla muuta kuin majoitus menomatkalle, muuten olimmekin telttamajoituksessa. Toinen mietittävä asia oli kalastusvälineiden desinfiointi, lähinnä se missä se tehdään ja mitä lupia Finnmarkissa tarvitaan.

Kevät

Varma kevään merkki on Perhomessut Ylöjärvellä. Näin tapahtui tänäkin vuonna, joten se voidaan laskea perinteeksi. Messujen uusi paikka hyväksyttiin täysin vaikka oli logistisesti hankalammassa paikassa julkisilla välineillä liikkuessa. Perhojakin kevään aikana sidottiin.

Kesä

Kesä alkoi kalastuksellisesti Riekonkoskella ja Tuhmakoskella. Sää ei kovin suosinut, vesikin oli melko korkealla. Retkestä ei jäänyt kovin hyvä kuva. Kesäkuussa Janne ja Toni kävivät helteiden aikaan tutulla Heijoisenkoskella ja seuraava PK-retki kauden aloitukselle tehdään myöhemmässä vaiheessa säiden ollessa jo suosiollisemmat ja vedenkorkeus paremmalla tasolla.

Finnmarkin reissukin lähestyi kovaa vauhtia ja matkavalmistelut sitä varten. Viime hetken paniikinomaista perhonsidontaa, joka lienee sekin osaltaan jo perinteistä toimintaa. Heinäkuun viimeisellä viikolla auton keula jälleen kerran pohjoista kohti. Paikka oli hieno, mutta seuraava reissu sinne suunnalle kannattaa toteuttaa ehkä toisella tapaa.

Syksy

Perinteinen syysreissu suuntautui jälleen Merikarvialle. Lokakuun alussa säätila suosii vielä mukavasti vaikka päivän valoinen aika on jo melko lyhyt. Tällä kertaa kylmä tuuli oli kiusana, mutta hyvin siitäkin selvittiin. Viikonlopuna aikana sovimme jo lähestulkoon seuraavan kesän matkakohteen ja näyttää siltä, että Ruotsin maalle suuntaamme jälleen.

Summa summarum

Vuosi oli jälleen täynnä hienoja hetkiä. Kalaakin tuli jonkin verran. Uusia asioita tuli opittua.

//

Tietoja perinne

Perinnekalastaja.
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s