Syyskalareissu tehtiin Pylkönmäellä sijaitsevalle Heijoistenkoskelle. Reissu tuli viime tinkaan, koska 10.9. alkoi syysrauhoitusaika.
Matkaan lähdettiin perjantaina 7.9. Toni ja Jani tulivat Helsingistä ja Janne poimi pojat kyytiin Seinäjoelta. Esa jäi kotiin tuoreen perheenlisäyksen johdosta.
Matkan varrella Soinissa tehtiin ruokaostokset ja jatkettiin matkaa. Perillä mökillä olimme puoli yhdeksän aikaan illalla. Mökin vuokraaja antoi meille hyviä vinkkejä minne mennä kalaan. Näin ollen teimme helpon päätöksen lauantain kalastuksesta.
Asetuimme taloksi ja virittelimme hieman välineitä kalastusta varten. Turisimme niitä näitä ja muistelimme vielä kaiholla Miekakin reissua ja suunittelimme josko vielä kerran ehtisimme kalareissulle ennenkuin jäinen kansi peittää vedet.
Illallisena nautimme valkosipuliperunoita sekä lihavartaita. Ja tottakai käristeet jälkiruoaksi.
Nukkumaan menimme reilusti ennen puolta yötä, olihan aamulla tiedossa aikainen herätys.
Eväät tehtiin illalla, jotta aamulla ei tarvitse siihen käyttää aikaa.
8.9. Aamulla 2 C, päivällä 13 C, lähes pilvetön taivas
Aamuherätys klo 5. Hieman näytti ulkona vilpoiselta, sumuakin oli aika lailla. Hieman kofeiinia kroppaan ja matkaan. Lyhyen ajomatkan jälkeen olimme joella.
Viestiä myös Flickr:iin.
Hieman yli kuusi perho oli ensimmäistä kertaa vedessä. Heti ensimmäisellä heitolla Jani ilmoitti tärpistä. Innostus nousi ja viimeisetkin unen rippeet katosivat samantien. Saaliina oli ahven, joka pääsi jatkamaan touhujaan koukun irroituksen jälkeen.
Aamu oli todella kylmä. Vesi jäätyi vaparenkaisiin ja vaikeutti heittämistä jonkin verran.
Kalastimme pitkin koskea muutaman tunnin ja noin klo 10 aikoihin alkoi nälkä kurnimaan, joten kävimme autolla juomassa kahvit ja syömässä eväsleivät.
Sen jälkeen takaisin joelle. Janne ja Toni kävivät hieman ylempänä, mutta siellä ei ollut mainittavia tapahtumia.
Siirryimme Janin seuraksi alemmas. Iltapäivällä eri merkittäviä tapahtumia ollut. Huomasimme kuitenkin, että kosket ovat melojien suosiossa. Näimme yhden isomman kumiveneen, jossa oli noin kymmenen hlöä ja pitkälti toistakymmentä kanoottia/kajakkia.
Iltapäivällä kävimme tutustumasssa, josko sunnuntaiksi ostettaisiin luvat läheiselle purolle. Paikka näytti sen verran mielenkiintoiselta ja erilaiselta, mihin olimme tottuneet, joten päätimme mennä sinne sunnuntaiksi.
Jatkoimme mökille lepäämään ja syömään myöhäisen lounaan. Parin tunnin paussin jälkeen lähdimme iltakalaan samoille sijoille kuin aamupäivällä. Kuitenkin hieman alemmas virtaa tällä kertaa.
Päivän saldona muutama pieni ahven sekä Janilla yksi hyvän kokoinen tärppi. Lajitunnistusta ei valitettavasti ehditty tehdä. Ahven se ei ainakaan ollut. Päätimme yhdessä tuumin, että se oli pilkkukylki…
Lähdimme takaisin mökille, kun ilta ryhtyi hämärtymään. Saunaankin oli mukava päästä illalla. Turinoimme illan mittaan ja kuuntelimme Suomi-Puola EM-karsintaottelua. Söimme pikaisen päivällisen.
Saunan lämmitys olikin yllättävän vaikeaa, emmekä saaneet kunnon löylyjä. Päätimme jättää saunomisen sikseen ja siirryimme mökkiin.
9.9.
Sunnuntaina pyhitimme lepopäivää ja heräsimme vasta 6.30. Tiukkaa sekin teki. Söimme tällä kertaa vähän reilumman aamupalan ja lähdimme purolle. Paikalla olimme klo 8 aikoihin. Tällä kertaa taktiikkaa piti hioa enemmän kuin normaalisti. Hiippailimme puron varteen ja yritimme hiljaa saada perhon veteen.
Tässä kohtaa oli vielä takaheittotilaa.
Jani yritti sulautua osaksi puuta.
Kerro, kerro gps…
Minkäänlaista elämää ei kalojen osalta ollut nähtävissä. Kalastelimme purolla puoleen päivään asti ja söimme eväsleivät.
Lähdimme takaisin mökille, jossa pakkasimme tavarat autoon ja siivosimme mökin. Paluumatkalla näimme paikallisen discon.
Seinäjoella olimme neljän aikoihin ja kävimme syömässä. Toni ja Jani jäivät odottelemaan junaa ja Janne lähti ajamaan Vaasaa kohti.
Arvostelu:
Heijoistenkosket on paikka, jonne PK tekee varmasti toisenkin reissun. Emme ehtineet kalastaa koko aluetta, joten senkin takia toinen visiitti on tarpeen. Majoituksen hankkiminen oli helppoa ja isäntä antoi vinkkejä kalapaikoista.
Plussat
+ erämainen paikka
+ luvan hankinta helppoa netistä
+ emme nähneet herra Paddingtonia
Miinukset
– ei saatu kunnon kalaa
– emme nähneet herra Paddingtonia
– saunan lämmitys oli yllättävän hankalaa
Paluuviite: Heijosten-reissu dokumentoitu « Perinnekalastajat
Paluuviite: Heijostenkoskelle! « Perinnekalastajat