Vuosien saatossa Pohjanmaan lähivedet tulivat tutuiksi ja päätimme kehittää jotain uutta. Pitkin syksyä alkoi mielemme lähteä merta edemmäs kalaan.
Olimme kuulleet Kuusamosta ja sen kalaisista joista. Päätimme niiltä jalansijoilta, että Kuusamo on kohteemme.
Näin alkoi uusi perinne, jota olemme vuosien saatossa jalostaneet. Tästä alkoi myös perinne, että reissu tehdään aina viikolla 34.
Matka tehtiin ennen digiaikaa. Tästä syystä kuvia on vähän.
Kitka-joen rannalla. Heti maanantaina, kun lupa oli voimassa, olimme joen rannassa klo 5. Poistuimme tukikohtaamme klo 22. Päivän aikana tehtiin varmasti satoja heittoja, kalaa ei tullut.Lounas. Aiemmin reissuillamme oli valmiit eväät, nyt ostimme trangia ja opettelimme sen käytön vasta paikan päällä. Näin jälkikäteen ajatellen ei mitenkään järkevää. Ongelmia ei kuitenkaan esiintynyt. Reissu oli ennemminkin oppiretki.Jyrävä. Kuusamossa on paljon mahtavaa nähtävää. Varsinkin Pohjanmaan pojille. Löytyy erikokoisia nyppylöitä. Jyrävä on yksi hienoimmista paikoista, missä ollaan oltu.Turistit. Monessa mielessä reissu oli oikea turistiretki. Maisemia ihailtiin runsaasti.Kaatunut puu.Pienen Karhunkierroksen varrella oli hieno keloutunut puu.Mökki. Kuvan mökki oli vaatimaton tukikohtamme erämaassa, tosin kaikilla mahdollisilla varusteilla, mitä voi miettiä.
Advertisement
Perinnekalastajat
Perinnekalastajat ry. on uusien kalastusperinteiden kehittämiseen keskittynyt yhdistys.
Sivustoltamme löytyy tietoa perinnekalastajista, artikkeleita kalastusreissuiltamme ja hyviksi havaitsemiamme vinkkejä.