Leavasjohka 2019

Otsikkokuva_1

Torstai 25.7.

IMG_5690

Pakkasimme auton jo torstai-iltana, jotta pääsimme matkaan heti aamusta. Aika paljon tavaraa…

Perjantai 26.7.

Pitkä matka Nikkaluoktaan alkoi klo 7, edessä noin 950 km autoilua. Auto oli pakattu jo edellisenä iltana. Matka eteni varsin mukavasti. Aamupalaa nautittiin tälläkin kertaa Kalajoella, josta vielä löytyi viihtyisähkö paikka merinäköalalla. Aiempi paikka on täyttynyt kerrostaloista. Torniossa käytiin lounaalla seisovasta pöydästä, joka oli hyvä valinta pizzan tms. sijasta.

C58F5A39-6E4C-47DB-B916-53CC5308F2A5

Perjantaille osui ainutlaatuisen lämpöinen päivä: Ylittäessämme napapiirin auton lämpömittari näytti 35 astetta! Päivä oli historian lämpimin alueella.

Matkan varrella Jällivaarassa tutkailtiin kaivoksia, mutta vähän heikkoa näköalaa oli tarjolla. Jatkoimme siis Kiirunaan, jossa myös bongailimme valtavaa kaivosta ja vähän kierrettiin keskustaa jalkaisin. Loput ostokset suoritettiin Coopissa, jonka jälkeen jatkoimme Nikkaluoktaan noin 12 h ajomatkan jälkeen. Majoituimme mökkiin ja tutkailimme lähiseutua.

IMG_5742

Komiat oli maisemat ja kummallisen mäkiset pohjalaiseen näkymään verrattuna.

Lauantai 27.7.

Klo 6.45 herätys ja kohti helikopterikenttää, josta lennon piti olla klo 7:30. Tämä viivästyi hieman yli kahdeksaan. Tavaraa punnittiin olevan 191 kg. Ihmeen paljon sitä taas kertyi.
Sitten tavarat kopteriin ja vain reilun 10 min lennon jälkeen olimme jo perillä joen varrella.

DSC_0806

Kopteri lähtee ja seuraava viikko tunturissa oman onnen nojassa. Jännittävä hetki joka kerta.

Tentipille löytyi helposti tasainen paikka. Aamu oli jo melko lämmin, hieman myös tuuli.
Laitoimme ensimmäisenä tentipin pystyyn ja kaivoimme jääkaapin ruokatarvikkeita varten. Yleistä tavaroiden järjestelyä, aamupala ja lähistölle kalaan.

DSCN1000

Leiri valmiina.

DSCF0685

Aurinko paahtaa pilvettömältä taivaalta.

Jannella ja Janilla päivän mittaan huonovointisuutta, joten piti lepäillä välillä. Helle taisi tehdä tehtävänsä.

DSCN1003

Siimojen kanssa nyprääminen on merkittävä osa perhokalastusta.

Kalan makuunkin päästiin harjuksen merkeissä.

DSC00761

Leavasjohka mutkittelee loivapiirteisessä jokilaaksossa. Välillä joki puhkaisee moreeniharjuja, joten koskipaikat ovat melkoisen kivisiä.

DCIM100MEDIADJI_0122.JPG

Leiripaikkamme sijaitsi yhden kivisen kosken partaalla.

Illan mittaan leiriin eksyivät myös hyttyset ja mäkäräiset, jotka olivat iltavieraina koko viikon.

Sunnuntai 28.7.

Harmaa ja sumuinen aamu näyttäytyi, kun Tentipistä heräilimme. Päivän mittaan pilviverho alkoi rakoilemaan ja päivästä tuli loppujen lopuksi pilvetön, lämmin ja aurinkoinen.

DSCN1020

Sunnuntaina pyhävaatteet.

Kalastelimme pääosin leirin alapuolella. Sieltä löytyikin pari varsin hyvää paikkaa, joista saimme viikon mittaan useita hyvänkokoisia kaloja.

DSC00560

Tonilla mukavankokoinen harjus.

DSC00562

Sama paikka. Janilla kala kiinni.

DSC00572

Ja kala ylös. aikamoinen harjus.

DSC00579

Kalastamme pääosin kolmosen vehkeillä. Kuvassa Tonin setti ja hänen saamansa taimen.

Harjusten lisäksi saaliiksi saimme reilun nelikymppisen taimenen.

DSCN1038

Fileointia

DSCN1039

Ruokasäätöä pyhäpukeissa.

DSCN1043

Tuloksena harjusta sashimina ja teriyakikastikkeessa.

Harjukset valmistimme japanialaisittain ja taimen syötiin aamupalalla.

DSC00586

Upeat maisemat.

Illalla ihastelimme vuoria, joihin oli leirimme läheltä hieno näköala. Harmittavasti alueen korkein huippu, Kebnekaise, oli muiden vuorten takana. Maistelimme myös isokyröläistä viskiä, rye rye!

DSC00535

Kyrö distilleryn ruisviskiä tynnyristä #2.

Maanantai 29.7.

DSC00590

Ruisleipää ja taimenta.

Säätila oli aamulla pilvinen ja tuulinen, mitä olikin sitten oikeastaan koko viikon ajan. Normitoimet aamulla eli aamupala ja kalalle lähtö. Näinhän se retkillä menee. Kiireetöntä olemista.

Kala oli huonolla syönnillä koko päivän.

Lounas syötiin aika myöhään, klo 17. Sää oli aika kylmä ja erittäin tuulinen, joten päätimme vetäytyä Tentipin lämpöön tarinoimaan.

DSC00599Hieman piskotteli, noin 15 sekuntia ja siinä olikin viikon sateet. Sään suojissa tulikin vietettyä aikaa pitkälle tiistai-aamupäivään.
Iltasella syötiin vielä tortillat.

Tiistai 30.7.

Heräiltiin klo 10 aikoihin. Mukavasti nukuttaa, kun viettää paljon aikaa ulkoilmassa. Aamu, no sehän oli taas tuulinen. Aurinko pilkahteli pilvien välistä.

Kalastusta harrastettiin tällä kertaa ylävirrassa. Mukavan näköisiä paikkoja jälleen. Jannella jokin mörkö katkoi perukkeen. Janille syömäkokoiset harjus ja taimen.
Lounaalle leiriin, jonka jälkeen kalasteltiin alavirrassa ja leirin lähistöllä. Kalaa ei tullut enempää.

DSC_0833

Jani tekee hampurilaisia.

Päivälliseksi nautittiin mehevät hampurilaiset. Aika paljon on tullut reissuilla pussikeittojakin syötyä, joten mukavaa vaihtelua, purilaiset päässee vakituiseksi evääksi.

DSC_0835

DSC00633

Lapin kesä: Perjantaina 35 astetta lämmintä. Maanantain ja tiistain välisenä yönä pakkasta.

Yöllä lämpötila painui pakkaselle. Esimakua syksyyn.

Keskiviikko 31.7.

Ei niin yllättäen, tuulinen sää jatkuu. Onneksi vaimeampana. Melko lämmintä silti. Aamutoimien jälkeen alavirtaan kävi matkamme. Jani koukutti mukavan kokoisen harjuksen. Ei kuitenkaan enkat paukkuneet.

Tuuli kohosi jälleen kovempiin lukemiin, joten päätimme vetäytyä leiriin välikaffille ja punomaan uusia suunnitelmia.

DSC00656

Lähdimme siis ylävirtaan (ei se tuuli siellä yhtään vähäisempää ollut), mutta silti vaihtelua. Jani oli sieltä löytänyt aiemmin hyvän harjuspaikan, jossa sitten Toni ja Jannekin pääsivät haaviamaan harjuksia.

DSC00666

Illemmalla leirissä paistoimme siis kalaa alkupaloiksi, pääruokana naudanlihapihviä ja entrecoteta. Jälkiruokana suklaamousse.

DSC00673

Viileni jälleen nollaan tai ehkä jopa pakkasen puolelle.

Torstai 1.8.

Ja nyt tuuli jo kovempaa, kun heräiltiin. Järvikalastus jäi vieläkin haaveeksi. Olisi ollut mukavampi mennä sinne odottelemaan tuikkeja tyynellä kelillä.

DSC00654

Kaatoryyppy.

Nyt lähdettiin reilummin ylävirran suuntaan, noin 2,5 km. Janne sai enkkaharjuksensa. Kannatti kokeilla, vaikka tuikki vaikutti olevan paljon pienemmän kalan aiheuttama. Muuten tuli pienempää kalaa.

DCIM100MEDIADJI_0136.JPG

Piekana kävi jo melko lähellä kaartelemassa. Niitä nähtiinkin viikon aikana melko usein. Muutenkin tuli bongailtua lintuja aika paljon. Opittiin uusiakin.

”Lettushow begins”

Päivällinen meni myöhäälle, vasta klo 21 aikaan. Torstain tapaan hernekeittoa ja lettuja. Tänä vuonna oli Tonin vuoro paistella.

DSC00703

Dronella hirven perässä.

Siinä iltaa istuessa bongattiin hirvi, jota Jani kävi dronella kuvaamassa.

DSC_1292

Yökalastajat palaavat leiriin.

Toni ja Jani kokeilivat myös yökalastusta, mutta saaliiksi tuli vain pikkukalaa, noin 10 cm pitkiä taimenia.

Perjantai 2.8.

Olikohan nyt ensimmäinen aamu, kun ei tuullut. Aurinko paisteli lähes pilvettömältä taivaalta.

DSCF0729

Reissun suurin taimen.

Kalasteltiin alavirrassa, josta Jannelle enkkataimen tällä kertaa. Muutaman sentin pitempi kuin edellinen. 50 cm raja ei vieläkään ylittynyt…

Lounaalle leiriin. Paikalle tupsahti Henri Oulusta, hänellä oli leiri noin 2,5 km meidän leirimme alapuolella.

DCIM100MEDIADJI_0163.JPG

Leavasjohka. Etualalla moreeniharjanne ja leirimme.

Lounaan jälkeen kalastelimme vielä, olihan viimeinen ilta. Jannelta iso harjus katkoi perukkeen. Sää oli hieman tuulinen jälleen, siimat sotkussa.
Tonilla päivän mittaan näyttäviä karkuutuksia.

 

Lauantai 3.8.

Herätys klo 8 ja aamupalalle. Nouto oli sovittuna klo 11.30, joten meillä oli hyvää aikaa nauttia aamupala kaikessa rauhassa ja laittaa leiri kasaan.

DSC00756

Paikat pitää jättää siistimmäksi kuin ne olivat tultaessa. Ennen lähtöä keräsimme pois roskat läheiseltä leiripaikalta.

Nouto venyi klo 12 saakka, koska aamupäivän aikana kopteri oli kuljettanut 90 hlöä tunturiin. Sai tehdä aika monta keikkaa, kun kopteriin mahtuu 7 + lentäjä.

Punnittiin tavarat vielä paluumatkalla. Jäljellä oli 40 kg vähemmän tavaraa. Aika hyvin ruoka ja juoma painaa… Grammanviilausta ei paljoakaan näillä reissuilla harrasteta.

Nikkaluoktassa kävimme pikaisesti suihkussa ja ajoimme Kiirunaan, tankkaus ja matkaeväiden osto.

Teimme Yli-Torniossa pienen turistiretken ja poikkesimme hieman isommalta tieltä. Ajelimme rajajoen vartta Tornioon, jossa kävimme grillillä syömässä. Pohjanmaalla klo 2 aikaan sunnuntai-aamuna reilun 12 h pitkän matkan jälkeen.

IMG_5774

Reissu takana. Olipas taas mahtava keikka.

Leavasjohkka on hieno paikka, jonne varmasti tulee mentyä toistekin.

Advertisement