Merikarvia – lokakuu 2008

Kauden viimeinen yhteisreissu päätettiin aikatauluongelmien vuoksi tehdä Merikarvialle. Siellä kun kalastus on sallittu ympäri vuoden ja kalastus tapahtuu teemalla pinkki liitsi.

Perjantaina väki ajeli hiljalleen eri suunnilta kohti Merikarvialle varattua mökkikompleksia. Mukana oli myös Tonin työkavereita, joten kokonaisuudessaan paikalla oli seitsemän hlöä. Ilta oli jo sen verran pitkällä perille päästyämmme, että perjantaina keskityimme turinoimaan, saunomaan ja grillailemaan. Ilmojen haltija antoi jo hieman osviittaa tulevasta eli tuuli alkoi hiljalleen kovenemaan. Pitkin viikkoa oli seurattu sään kehittymistä. Matalapaine toikin mukanaan kovan syysmyrskyn, joka oli kovimmillaan la-su välisenä yönä.

Lauantai-aamuna heräsimme pirteinä kalalle. Kävelimme läheiselle Purupakka-koskelle tekemään ensimmäiset heitot. Veden korkeus oli varsin hurja, joten käytimme raskaita perhoja. Taisivat kuitenkin olla kaikesta huolimatta liian keveitä. Lisäksi osalla porukalla oli hieman tekniikkaongelmia heittojen suhteen.

Tovin heittelyn jälkeen siirryimme kahvittelun kautta Stäävit-Vaaditille parin sadan metrin päähän. Heti kosken alusta Jussi nappasi reissun ainoan kalan. Noin kilon painoisen kirjolohen.

Parin tunnin jälkeen lähdimme Merikarvian keskustaan syömään kebabia ja pizzaa. Teimme myös excursion Eumerin myymälään, jossa suoritettiin pieniä hankintoja perhonsidontaa ajatellen. Josko tulevana talvena perhovarastot saisi täyteen, ettei tarvitse kesällä enää sitoa.

Sitten ajelimme Puukoskelle, jossa kalastimmekin pimeän tuloon saakka. Tapahtumia ei ollut, mutta juttuja isomuksista kuulimme.  Tuuli oli koventunut jo sen verran, että se haittasi heittelyä.

Illalla oli jälleen ohjelmassa saunomista ja jutustelua. Nyt nukkumatti heitti unihiekkaa jo aiemmin kuin perjantaina. Yöllä myrskysikin aika lailla ja se jatkui vielä pitkälle sunnuntai-päivään. Puolilta päivin kuitenkin keli oli jo siedettävä, joten menimme vielä muutamaksi tunniksi Lankoskelle vispaamaan. Kalaa ei tullut, mutta kivaa oli.

Kamat kasaan ja Köffille syömään, jonka jälkeen väki hajaantui kotikonnuilleen.

Ensi vuoden reissuja odotellessa…

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s