Miekak – Heinäkuu 2007

Pitkään odotettu retki Miekakiin Ruotsiin on nyt tehty. Matkakuume alkoi jo viikkoja ennen reissua. Sitä vielä nostatettiin sitomalla perhoja Miekakin webbisivujen vinkkien mukaisesti. Reissussa tuli pidettyä myös päiväkirjaa tarkemmin kuin aiemmin, joten matkan vaiheet ovat hyvin muistissa. Otimme matkalla lisäksi joitain kuvia kännykällä.

Paikasta saimme vinkin Tonin työkaverilta, joka oli ollut Miekakissa viime vuonna. Näimme kuvia paikasta ja kuulimme, että siellä on mahdollista saada rautua. Tieto, joka sinetöi myös Perinnekalastajien seuraavan matkakohteen. Näin alkoi odotuksen täyteinen puolivuotinen. Työkaveri oli niin vakuuttava, että hän sai meidän lisäksi houkuteltua mukaan muutakin porukkaa. Samaan aikaan Miekakissa oli siis kokonaisuudessaan yhdeksän henkeä kotoisasta Suomesta. Lisäksi paikan päällä oli eestiläisiä ja luonnollisesti ruotsalaisia. Kuljimme muiden kanssa eri paikoissa, jotta mahduimme paremmin kalapaikoille. Iltoja vietimme kyllä samoissa porukoissa.

Reilusta tuhannesta kuvasta yritettiin koostaa kattava katsaus. Hommaa riitti siinäkin.

Torstai 12.7.

Auto pakattiin jo lähtöä edeltävänä iltana, jotta aamulla ei tarvitsisi sen kanssa sählätä.

auto_esa1.jpg

Perjantai 13.7.

Toni ja Jani lähtivät kotoa klo 7 jälkeen ja ottivat Jannen kyytiin. Vähästäkyröstä päästiin siis hyvissä ajoin matkaan. Ainoa jännityksen kohde oli Esan kunto. Mies kun oli ollut yöllä heikossa kunnossa, mutta näytimme toki vihreää valoa, emmekä pelänneet tartuntaa. Ylistarosta napattiin Esa kyytiin ja matka alkoi jatkui klo 7.45.

Ylistarosta matka jatkui Härmien kautta valtatie 8:lle, joka onkin jo erittäin tuttu reitti. Ovathan kaikki PK:n pitemmät matkat menneet sitä kautta Kuhmon reissua lukuunottamatta. Reitti on kuitenkin suora näppärä pohjoiseen mennessä. Tylsähkö se kyllä on.

Koska lähdimme hyvissä ajoin matkaan, pysähtelimme pariin otteeseen ennen lounasta. Perinteinen kahvittelu Kalajoen hiekkäsärkkien tuntumassa on yksi perinteistä, joista on hankala luopua. Silloin reissun voi todellakin sanoa alkaneen. Yllättäen Janne ja Toni olivat hankkineet lakit koko poppoolle, joihin oli matkan hengen mukaisesti painettu teksti ”Traditionsfiskare”. Näin ruotsalaisetkin tietäisivät ketkä olivat tulossa…

lippis1.jpg

Ennen Kemiä alkoi vatsa kurnia ja tutustuimmekin paikalliseen grilliin ja siellä reiluun Skrovmål-ateriaan. Miehistön tankkauksen jälkeen matka jatkui Tornioon, jossa suoritimme ruokaostokset tutusta K-kaupasta. Hintaa ostoksille tuli 176,16 euroa. Loppujen lopuksi aika passeli summa, kun se jaetaan neljälle kuudeksi päiväksi. Ostokset menivät aika lailla nappiin, koska paljoakaan ylimääräistä ei jäänyt. Leipää olisi saanut olla enemmän, samoin pari kolme pussikeittoa. Onneksi Miekakin kioskista pystyimme täydentämään ostoksiamme suhtkoht edulliseen hintaan.

Sitten jatkoimmekin valtakunnan rajan toiselle puolelle. Ensimmäinen stoppi oli Luulajassa, jossa nostimme paikallista valuuttaa ja söimme pienehkön välipalan. Eräät uskaltautuivat jopa käyttämään ruotsin kieltä ostoksia tehdessä. Luulaja näytti mukavalta pieneltä kesäkaupungilta. Siellä on kuitenkin yli 100000 asukasta. Toisen miehistön tankkauksen jälkeen siirryttiin jälleen tien päälle. Ruotsalainen maisema ei paljoakaan eroa suomalaisesta, mutta oli mukava katsella maisemia, joita aiemmin ei ollut nähnyt.

Koska kiirettä ei ollut ja jäätelöhammasta alkoi kolottamaan, pysähdyimme Älvsbyssä jäätelölle.

Perillä Tjärnbergissä olimme hyvissä ajoin noin klo 21. Pystytimme teltat noin 30 metrin päähän kopterista ja söimme eväitä ennen nukkumaan menoa.

teltat1.jpg

Lauantai 14.7. aurinkoista, noin 16 C

Herätys oli lämmin, koska aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Liekö myöskin ollut hieman jännitystä ilmassa ennen ensimmäistä helikopterilentoa. Koska olimme ensimmäisinä valmiina kopterin lähettyvillä, pääsimme nopeasti punnitsemaan tavarat ja pakkaamaan ne koneeseen. Matkan hintaan sisältyi 20 kg tavaraa ilmaiseksi, ylimääräisestä piti maksaa 15 kr/kg. Lisämaksua tuli 780 kr, joista ruokatarvikkeiden osuus oli suurin.

tavarat3.jpg

Lento helikopterilla oli yllättävän tasainen. Nopeuden arviointi oli kuitenkin hankalaa. Paluumatkalla ehdittiin tarkkailla mittareitakin maisemien sijaan ja huomattiin nopeuden olevan noin 180-190 km/h. Maisemat olivat mielettömän hienot, eikä kameroiden kuvat koskaan pysty kertomaan näkymän upeutta. Matka kesti reilut 20 min, jonka jälkeen laskeuduimme Miekakiin.

kopterimaisema1.jpg

lentomaisema.jpg

Vastassa meitä oli leirin pitäjät kottikärryjen kanssa, joilla oli helppo viedä tavarat mökkiin pitkospuita pitkin.

kamat_kopterista.jpg

Käytössämme oli kaksi mökkiä, jolloin tavaroiden levittäminen oli helpompaa. Neljä henkeä samassa mökissä olisikin ollut aika ahdasta.

Purimme rinkat ja asetuimme taloksi. Laitoimme myös ruokaa, koska edellinen kunnon ateria oli nautittu Kemissä. Ruokailun jälkeen alkoi jo tehdä mieli kalalle. Kävelimme läheiselle Pieskeströmmenille, jossa oli vaikuttavia vesiputouksia.

pieskelle.jpg

Tässä kohtaa oli pakko suorittaa pakollinen kuvaussessio.

putous.jpg

Samalla Jani päätti korkata Piesketrömmenin.

pieske_korkattu.jpg

Ylitimme joen ja siirryimme ylävirtaan kalastamaan ja tutustumaan paikkoihin. Emme vielä tässä vaiheessa tienneet, että olisi kannattanut kävellä kauemmas, koska alempana ei juurikaan ole kalaa. Saimme kuitenkin hyvää treeniä heittämiseen. Löysimme paikan, jossa oli mukavasti pintakäyntejä. Talvella tehdyt pinturit pääsivät siis heti tositoimiin. Piesken kalat olivat kuitenkin ovelampia ja pysyttelivät heittoetäisyyden ulottumattomissa.

Paluumatkalla alajuoksulta kuitenkin jo tärppäsi ja Toni sai vajaa 30 cm nieriän, joka olikin mukava yllätys. Olihan se ensimmäinen lajiaan Tonille. Myös Esa onnistui avaamaan tilinsä muutamalla taimenella.

Lopetimme jossain vaiheessa kalastuksen ja kävelimme takaisin leiriin. Illalla uni tuli helposti, koska takana oli pitkä matka ja pari huonosti nukuttua yötä.

Saaliit:

Toni: elämänsä ensimmäinen nieriä, hieman alle 30 cm

Janne: –

Jani: yksi pieni taimen

Esa: kolme taimenta, 30-35 cm

Sunnuntai 15.7. kirkas auringonpaiste, noin 24 C, heikkoa tuulta

Edellinen ilta tuli valvottua, joten herääminenkin viivästyi. Pyhäpäivän kunniaksi päälle puettiin luonnollisesti pyhäpaidat.

esa_sunnuntai.jpg

Kalalle lähdettiin vasta 9.30, kohteena Slubbomuotken alavirta. Siirryimme sinne veneillä, joihin vuokrasimme moottorit ja ostimme bensaa. Moottorit olivatkin käytössämme aina keskiviikkoon saakka.

Kalastimme aluksi alajuoksua, josta tuli Jannelle varma tärppi. Esa siirtyi läheiselle rautulammikolle, Toni ja Jani puolestaan Akvaarioksi nimetylle paikalle. Siellä voi korkealta kalliolta hyvien kelien salliessa nähdä rautujen uivan.

Esa sai 5 rautua, joista kaksi lähti mökille mukaan ruokaseuraksi. Aamupäivällä tuli pieni sadekuuro, joka ei haitannut yhtään menoa. Lounasajan koittaessa myös Janne ja Esa siirtyivät Akvaariolle. Lounastimme ja ihailimme maisemia helteessä, joka ei ollut kovinkaan mukavaa, koska päällä oli fleece-alusasu, verkkarit ja kahluuhousut. Oli siis hiukkasen lämmintä.

lounas_sunnuntai.jpg

Lounaan jälkeen siirryimme ylemmäs erään kosken alapuolelle, jossa oli muutama paikka heittää. Olimme saaneet vinkin, että heti putouksen alapuolella, johon tulee muutama virta, kannattaa heitellä. Muodostimmekin siihen ringin, josta jokainen saikin kalaa. Tosin ne olivat kaikki niin pieniä, että ei kannattanut ottaa mukaan.

toni_jani_sunnuntai.jpg

esa_janne.jpg

Palasimme leiriin, jossa olikin hieman luksusta varattuna. Pääsimme saunaan ja olihan siellä pari kylmää oluttakin. Ilta sujui mukavasti jutustellen mökkinaapureiden kanssa ja makkaroita grillaillen.

Saaliit

Toni: muutama pieni taimen

Janne: 6 taimenta, kaikki pieniä, ei otettu ylös

Jani: muutama pieni taimen

Esa: vajaa 10 rautua (20-25 cm) ja 35 cm taimen

Maanantai 16.7. aurinkoista, kova ja kylmä tuuli

Ilta kun venähti todella pitkään, kalaan päästiin puolenpäivän aikoihin. Tällä kertaa lähdimme toiseen suuntaan eli alavirtaan. Kaasuttelimme pitkin tuulista järveä tovin ja tulimme saarelle, jonka alapuolella oli hyvä ottipaikka.

Heittäminen saarella oli aika ajoin vaikeaa, koska tuuli oli kova.

Kalastukseen käytetty aika oli lyhyt, mutta saalis yltäkylläinen. Ylös otettiin 8 harjusta. Mukavan kokoisia graavattaviksi.

esa_harjus1.jpg

jani_vapa_tiukilla.jpg

jani-harjus.jpg

Kalastuksen lomassa teimme huomioita, kuten kalamiehet aina. Huomasimme, että kovan tuulenpuuskan jälkeen kala oli varsin hyvin otillaan. Toinen kalan tuloon vaikuttanut asia oli auringon esiintulo pilvien seasta. Pintakäyntejä oli paljon ja kalat kävivätkin kurkkimassa perhoja monta kertaa, mutta eivät aina tarttuneet syötteihimme.

Välillä oli pakko levätä tuulensuojassa.

janne_lepo1.jpg

toni_harjus1.jpg

Palattuamme mökille keitimme perunat ja paistoimme kalaa. Maittava illallinen siis.

herkkua1.jpg

Pienen siisteystarkastuksen jälkeen joimme vielä iltakahvit ja muistelimme niitä karkuun päässeitä jättiläisiä ja muuta mukavaa. Nukkumaan menimme tällä kertaa aikaisin. Eikä ollut vaikea saada unen päästä kiinni.

Saaliit

Toni: kolme nostettua harjusta, suurin yli 40 cm + pientä.

Janne: kaksi harjusta + yksi taimen (ei nostettu ylös)

Jani: kaksi harjusta, jotka nostettu ylös

Esa: kolme harjusta, 40+ cm, 560-680 gr, pientä taimenta

Tiistai 17.7. aurinkoinen aamu, iltapäivällä tuulista

Herätys 5.30 ja aamupala. Matkaan pääsimme vasta klo 7. Menimme veneillä samaan paikkaan kuin sunnuntaina. Tällä kertaa kävelimme reilusti ylävirtaan vajaan tunnin ajan. Kalastimme pitkään kosken niskalla, joka oli varsin lupaavan näköinen paikka. Tosin vastarannan heittopaikat olivat vielä mielenkiintoisemman näköisiä. Niskalla oli muutama tärppi. Esa tosin nosti sieltäkin 30+ cm taimenen. Siirryimme hiljalleen alaspäin ja ohitimme hienon kosken. Päivän lämpötila alkoi lähennellä hellelukemia. Jälleen oli lämmin olo housuissa.

Jatkoimme kalastelua kosken alapuolisessa suvannossa ja sieltä tulikin pientä taimenta, joista ei pannulle ollut täytettä. Aurinko porotti suoraan pilvettömältä taivaalta ja saimmekin hieman rusketusta, joskin hieman ikävän punaiset nenät. Lisäksi jotkut onnistuivat polttamaan myös kätensä auringossa. Harmittavasti mukana ollut rasva oli jäänyt mökille.

ruokatauko.jpg

Lounaan jälkeen siirryimme hiljalleen reilummin alavirtaan. Matkalla oli muutamia paikkoja, joissa heiteltiin jonkin verran. Siirryimme lähelle sunnuntaista koskea, jonka yläpuolelta Toni sai mukavan kokoisen raudun. Kalastimme vielä hetkisen kosken alapuolella. Janne ja Esa siirtyivät reilusti alemmas joen vartta, jossa heillä oli jo edellisenä päivänä ollut tapahtumia siiman päässä. Taivas alkoi näyttämään hiljalleen synkältä iltaa kohden ja kun Toni ja Janikin tulivat alemmas lähdimme mökille. Tuulisella järvellä ei ollut mukava veneillä pienillä purtiloilla.

Esan hieno taimen.

esan_taimen.jpg

Päivän hikoilun jälkeen oli mukava mennä saunaan. Nukkumatti kutsui tänäänkin aikaisin, eikä ollut vastaan laittamista.

Saaliit

Toni: rautu 33 cm, taimenia

Janne: pieniä taimenia nelisen kappaletta

Jani: –

Esa: taimen 38 cm + pienempää taimenta noin seitsemän kpl

Keskiviikko 18.7. sateinen päivä, kylmä tuuli

Tarkoitus oli herätä klo 9, mutta se venähti tunnilla. Sen verran edellinen päivä väsytti miehiä. Lähdimme jälleen alavirtaan. Tänään ei ollut ongelmia helteen kanssa, vettä putoili heti aamusta lähtien.

Jani suhaili tottuneesti kivien välissä.

suhausta_sateessa.jpg

Tällä kertaa ohitimme saaren, jossa olimme aiemmin olleet. Veneet jouduimme jättämään ylävirtaan ja kantamaan toisen moottorin mukanamme. Kosken alapuolella oli lisää veneitä ja yksi moottori, joita sai lainata.

Esa kantoi moottorin selässään vajaan kilometrin matkan.

esa__moottori.jpg

Laitoimme kosken alapuolella veneet vesille ja jatkoimme matkaa. Jannen ja Tonin veneen moottori oli viallinen, eikä kestänyt suuria kierroksia. Näin ollen prutkuttelimme Janin ja Esan perässä hiljalleen kohteeseemme, Sarttaan. Kalastimme päivän saarella, jonka molemmilla puolilla oli mukava virtaus. Tuuli ja sade piiskasi kalamiehiä koko päivän.

Aluksi oikean puoleisesta virrasta ei tullut mitään ja näytti jo aika heikolta. Jani ja Esa saivat kalaa vasemmanpuoleisesta virrasta, jonne Janne ja Tonikin siirtyivät. Tuuli haittasi heittoa tälläkin puolella. Esa ja Jani siirtyivät veneellä salmen toiselle puolelle, josta tuli muutama kala.

Hieman sade ja tuuli latistivat jo fiilistäkin. Mutta kunnon varusteilla pärjää heikommissakin olosuhteissa. Lämmin ruoka pelasti jälleen paljon ja antoi uutta virtaa kalastukseen.

Janne siirtyi takaisin oikeanpuoleiselle virralle. Ja sitten tärähti. Ensin tuli 35 cm harjus, melkein heti perään toinen. Mukana olleilla radiopuhelimilla ilmoitettiin ilosanomaa ja Toni tulikin pian perässä. Hetki eteenpäin ja Janne kiskaisi elämänsä ensimmäisen raudun, 37 cm.

janne_vapa_luokilla.jpg

janne_rautu.jpg

Toni nosti samasta paikasta 47 cm harjuksen (oma ennätys).

Aivan lopussa Toni ja Esa saivat melkein saman aikaisesti taimenet (42 ja 47 cm).

esa_taimen.jpg

Tämän jälkeen lähdimmekin takaisin mökille, koska kalakorikin oli jo täynnä.

kalakori.jpg

Jannen ja Tonin moottori ei suostunut juurikaan toimimaan, joten soudimme hiljalleen vajaan kilometrin matkan ylävirtaan. Onneksi mukana oli vielä suklaata piristämässä ja antamassa virtaa. Aluksi virtausta ei juurikaan huomannut, mutta mitä lähempänä määränpäätä olimme, sitä raskaampaa soutaminen oli. Moottori ja tavarat jälleen kantoon ja siirtyminen kosken yläpuoliselle järvelle, jossa toiset veneet odottivat. Pientä suhailua ylemmällä järvellä sään jo hieman parannuttua.

Viimeinen venekunta mökillä joutuu kokkaamaan?

esa_jani_vene2.jpg

Mökillä jälleen kalojen perkausta, varustehuolto ja ruokailu.

kalat.jpg

Saaliit

Toni: taimen 42 cm, harjus 45 + pikku kalaa

Janne: 2 x harjus (35 ja 33 cm), rautu 37 cm, 450 gr

Jani: –

Esa: taimen (47 cm, 880 gr), taimen 37 cm, harjus 42 cm, rautu 37 cm

Torstai 19.7. aamu viileä, pilvinen, noin 8 C, päivä tuulinen puolipilvinen, noin 17 C

Viimeinen kalastuspäivä edessä.

Heräsimme aamulla klo 6 silmät soikeina ja aamupalan jälkeen lähdimme matkaan kahdessa ryhmässä. Janne ja Toni lähtivät heti, kun olivat valmiina. Esa ja Jani tulivat myöhemmin perässä.

jani_maisema.jpg

Tarkoitus oli siirtyä Pieskeströmmeniä reilusti ylöspäin kehutulle taimenpaikalle, jossa oli mahdollisuus siirtyä siltaa pitkin joen toiselle puolelle. Päätimme kuitenkin jäädä alemmas ns. ässämutkaan (ei taidettu jaksaa kävellä kauemmas), jonka niskalla oli yksi hyvä heittopaikka ja alempana muutama muu paikka. Esa sai niskalta noin 30 cm taimenen. Tuuli vaikeutti täälläkin heittämistä sen verran, että parhaat paikat niskalta jäivät tavoittamattomiin.

assamutkassa.jpg

Kalastelimme ja nautimme maisemista, kunnes tuli lounaan aika. Koska oli torstai, söimme tietenkin hernaria ja lättyjä. Perinteisesti tottakai. Hernari oli varsin hyvää, mukaan sekoitimme poronkäristystä. Lätytkin olivat ok, vaikka eivät sellaisia juurikaan muistuttaneet (kokin huomio). Kuitenkin ne maistuivat hyviltä vadelmahillon kera.

kokkaushetki.jpg

lounas_maastossa.jpg

Lounastauolla aurinko alkoi jälleen porottamaan ja olo alkoi olla tuskaisa. Lounaan jälkeen oli pakko istahtaa toviksi järveen jäähdyttelemään.

esa_pose.jpg

Siirryimme lounaan jälkeen alavirtaan hiljalleen kalastellen. Janne ja Jani siirtyivät nopeammassa tahdissa mökille. Esa ja Toni sen sijaan jatkoivat kalastusta ja tulivat myöhemmin.

Mitä tuumii kalamies tällaisella hetkellä? Reissu ohi, hienoja kokemuksia, katse haikeana horisonttiin…

toni_horisontti.jpg

Illalla taasen saunaan, että kehtaa olla ihmisten ilmoilla perjantaina. Pakkailimme illan aikana sen verran tavaroita kuin oli mahdollista, että kaikki toimet eivät jäisi aamuun.

Saaliit

Toni: taimen noin 30 cm (Jussin ja Läncän spottaamasta paikasta)

Janne: hyvä mieli reissusta

Jani: –

Esa: taimen 30 cm

Perjantai 20.7. aurinkoinen päivä

Heräilimme klo 8 aikoihin. Meidän vuoromme lentää olisi klo 10.30. Söimme aamupalan ja pakkasimme loput tavarat. Siivosimme myös mökit ja siirsimme tavaramme lähtöpaikalle. Olimme valmiita hyvissä ajoin klo 9.30, kun mökin piti olla tyhjänä.

jani_kottarit.jpg

leirikyltti.jpg

miekak_kartta.jpg

matkan_dokumentointia.jpg

Lennolla takaisin teimme välilaskun ja otimme kyytiin pari matkustajaa. Tjärnbergissä olimme klo 11 aikoihin ja siirsimme tavaramme nopeasti autoon ja aloitimme kotimatkan. Pysähdyimme ensimmäisen kerran syömään Arjeplogissa paikalliseen hampurilaispaikkaan, jossa söimmekin kunnon annokset. Arjeplog on mukava pieni paikka, joka näyttää varmasti varsinkin kesällä parhaat puolensa.

Jatkoimme matkaa ja pidimme silloin tällöin pieniä taukoja ajossa. Oulun jälkeen lähdimme vaihtelun vuoksi toista reittiä, joka ei pidentänyt matkaa juurikaan ja saimme jälleen uusia maisemia katseltavaksi. Tulimme Oulaisten kautta, jossa söimme pizzat klo 21 aikoihin. Matka Pohjanmaata kohti jatkui Ylivieskan, Toholammen, Kaustisen etc kautta Ylistaroon ja edelleen Vähäänkyröön.

Arvostelu

Miekak on hieno paikka, jonne voisi varmasti lähteä toisenkin kerran. Leiri on hienosti hoidettu, mökit hyvätasoisia. Paikassa palvelu toimii erittäin hyvin. Matkalle kertyi hintaa reippaasti verrattuna aiempiin. Joten odotuksiakin oli. Tosin mitä sillä sai, oli toista maata mihin on tottunut. Joku laittaa rahansa etelän lomaan, toiset lähtee hikoilemaan kahluuhousuissa hyttysten syötäväksi. Makuasia, niin sanoi hyttysetkin.

Vaikka majoitus tapahtuikin mökeissä, reissu oli silti todella erämaan tuntuinen, johon on totuttu parin viime vuoden aikana. Totta mökit helpottivat esim. varusteiden kuivaamista jne.

Plussat

+ paikka on hieno

+ saalisvarma

+ ei liikaa kalastajia

Miinukset

– hinta

kirkas_pieni_logo.jpgkirkas_pieni_logo.jpgkirkas_pieni_logo.jpgkirkas_pieni_logo.jpghimmea_pieni_logo.jpg

Advertisement

2 vastausta artikkeliin: Miekak – Heinäkuu 2007

  1. Antti sanoo:

    Morjens.

    Kirjoititte hinnan yhtenä miinuksena. Osaatteko sanoa, että paljonko reissu tulee kustantamaan yhdeltä hengeltä, jos kustannuksiin lasketaan vain helikopteri + majoitus?

  2. perinne sanoo:

    Moi Antti,

    hinta oli noin 700 € silloin. Nykyään hinta 880 € (7950 kr). Silloin hintaa pidettiin kalliina ja olihan se sitä. Komea reissuhan se oli silti. Paikan päällähän vene kuului mökin hintaan, mutta moottori piti vuokrata erikseen ja tottakai polttoaineet piti ostaa. Niiden hintoja en enää muista mitä silloin maksoivat.

    Tuohon sitten päälle ruuat, autoilu Pohjanmaalta Ruotsiin jne.

    http://www.miekak.com/ näkee tarkemmat hinnat.

    -Janne

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s