Sartajokka 2015

Summa summarum. Viikko oli pääosin tuulinen, vettäkin sateli. Välillä aurinko näyttäytyi. Mutta mitä muuta. Sen tarina kertoo.

Viikko Sartajokkalla Pohjois-Ruotsissa oli siis kesän pääkohteemme. Olemme olleet joella aiemminkin (2011), muutaman kilometrin alempana. Tämän kertaisen paikan bongasimme Ruodon blogista, kun talvella kohdetta mietimme. He taasen olivat löytäneet meidän tarinamme Sartajokalta. Ympyrä sulkeutuu. Komiat maisemat houkuttelivat jälleen kerran.

Tuttuakin turvallisemmin lähdimme perjantai-aamuna matkaan. Tällä kertaa laivareissu jäi väliin ja ajoimme suoraan Tornion kautta Kvikkjokkiin. Matka sujui leppoisasti. Alkuillasta olimme perillä, majoituimme varattuun mökkiin. Kävimme läheisellä Fjällstationilla nauttimassa lasilliset viiniä. Hienostunutta illanviettoa, vähän tutustumista kylään. Hieno kirkko. Maisemat mahtavat. Pian ollaan jossain tunturien takana viikko.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme ajoissa helikopterikentälle. Lentomme piti olla noin klo 9, mutta koska olimme reilusti etuajassa, saimme tavarat kyytiin ja lentoon lähdettiin jo 8.30. Näin ollen olisimme maastossa todella aikaisin.

Lento kesti noin 20 minuuttia, joten oli hyvin aikaa ihailla maisemia. Lumen paljous hämmästytti. Lentäjä kertoi kesän olevan noin 3 viikkoa myöhässä. Useat kalastajaporukat olivat kuulemma siirtäneet omia reissujaan. Etukäteen mietitty paikka oli vapaana, joten sinne siis. Heti leiripaikan alapuolella alkoi pitempi koskijakso ja yläpuolella oli järvi, jonne laski korkeammalta järveltä pitkä yhtäjaksoinen koskialue. Kalastettavaa siis riitti.

Kohteessa teltalle sopiva paikka, samoin loueelle, leiriä muutenkin fiksaillen. Ruokien säilytys oli helppo järjestää. Lähellä leiriä oli paksu lumikerros, joten pikaisen lapioinnin jälkeen homma oli valmis (tätä toki piti muuttaa koko viikon ajan, kun satoi ja lumi suli pois hiljalleen).

Vähän evästä naamariin ja hiljalleen pääasiaan eli kalastamaan. Lauantaina emme lähteneet kovin kauas leiristä.

Sunnuntai toi mukanaan kovan tuulen, eikä kalastuksesta tullut mitään. Päätimme vähän retkeillä ja huiputtaa läheisen nyppylän. Vajaa kolmen tunnin retkeily oli erilaista kuin normaalisti kalareissulla, mutta maisemat olivat mielettömän hienot näyttäen pitkän matkan Sartajokkaa alaspäin.

Alas tultuamme tuuli ei ollut tyyntynyt ollenkaan, lähinnä se tuntui koventuneen, jonka johdosta ruokailun jälkeen siirryimme telttaan pitelemään keliä. Pelikortit olisi voineet olla mukana, jotta aika olisi sujunut rattoisesta. Tuuli oli sen verran kovaa, että teltan putket olivat taittuneet jonkin verran viikon aikana. Illan ja yön aikana pidimme huolta, ettei tavarat lähde tuulen ja, että loueessa tavarat ovat sateen suojassa. Tuuli jatkui pitkälle maanantain puolelle ja teltasta poistuttiin vasta iltapäivällä.

Pääsimme siis hiljalleen kalastamaan. Melkeinpä pari päivää missattua kalastusta.

Tiistaina ei juurikaan tuullut, joten siirryimme jokea reilusti alaspäin seuraavalle järvelle. Ensimmäisen kalan koukutti Jani. Taimen haksahti pienen pieneen mustaan perhoon. Kala tuli pienen puron suulta. Vielä illalla oli sen verran tyyntä, että bongailimme tuikkeja järveltä ja kalastamimme pintureilla. Toni koukutti järveltä myöskin pikkuperholla mukavan taimenen paistinpannulle lekottelemaan.

Keskiviikkona sama juttu, joten kalastaminen jatkui melko normaaliin tapaan. Mutta kalaa ei tullut.

Torstaina kalastelimme leirin yläpuolisella osuudella. Jannella pieni taimen. Ei muuta.

Perjantaina kävimme leirin yläpuolisella koskiosuudella. Joki tulee alas melkoista vauhtia eikä kalapaikkoja montaa mahdu reilun kilometrin matkalle. Maisemat ovat sitäkin komeammat. Muutama potentiaalinen paikka oli, mutta kalaa niistä ei löytynyt.

Koko viikon tuuli ja sateli enemmän ja vähemmän. Sankkaa pilvikerrosta oli lähes koko viikko ja jossain vaiheessa alkoi mietityttämään, josko kopterikaan näillä keleillä lentää.

Enemmän tai vähemmän haasteellisissa oloissa kalastamista oli tämän kertainen viikko. Saalis jäi vähiin. Maisemat olivat komeat ja rentoutuminen taattua. Ottiperhoina, mikäli sellaisia voi mainita, olivat mitättömän pienet perhot, kokoa 20-22.

Lauantaina nouto oli vasta reippaasti iltapäivän puolella, joten otimme aamun rennosti ja hiljalleen laitoimme leirin kasaan. Kopteri oli ajallaan hakemassa. Lensimme eri reittiä takaisin, joten saimme ihailla uusia maisemia. Kvikkjokkin Fjällstationilla kävimme suihkussa ja lähdimme ajamaan kotio kohti. Reipas 12 h myöhemmin olimme perillä Pohjanmaalla.