Muutaman vuoden kokemuksella rinkan pakkaaminen on jo rutiinia. Sitä helpottamassa on kuitenkin luettelo, jonka mukaan tavarat on helppo kerätä. Vaikka omista tavaroista tulee rinkkaan painoa, mahtuu sinne mukaan yhteisiäkin tavaroita reilusti. Senkin on kokemus osoittanut, että kaikkea ei tarvitse olla mukana montaa. Näin saadaan rinkkaa kevennettyä, kun mukana on esim. vain yksi monitoimityökalu jne.
Joku voi tietenkin miettiä, mitä tuolla kaikella tavaralla tekee mukana. Kyllähän sitä usein reissun jälkeen huomaa, että jotain ei ole tarvittu. Mutta silti on perusteltua kantaa kaikki luettelossa mainittu mukana. Tietenkin jokainen voi kohdallaan miettiä mm. alusvaatteiden määrää tms. Grammaviilauksen emme ole lähteneet, vaan olemme yrittäneet miettiä, miten muilla tavoin saadaan rinkka kevyemmäksi.
Viime vuosina olemme siirtyneet helikopterimatkailuun, jolloin mukaan tulee paljon ns. mukavuus-tavaraa, kuten leirituolit. Mukavampi on tuolissa tulilla istua kuin maassa. Kunnon tuoli tarjoaa myös tuulensuojaa.
Loueen olemme huomanneet hyväksi suojaksi rinkoille ja ruokatarvikkeille. Sen suojissa on mukava pitää sadettakin.
Pääasia kuitenkin on, että matka onnistuu ja monesti siihen tarvitaan kaikenlaista tavaraa.
Paluuviite: Mitä matkalle mukaan? « Perinnekalastajat