Tulevaa Ruotsin-matkaa varten aattelimme, että olisi mukava viettää iltaa, keitellä ruokaa jne jonkinlaisen katoksen alla. Tutkailtuamme netistä mahdollisia vaihtoehtoja, päädyimme loueeseen. Niistä löytyykin tarjontaa mukavasti, mutta aivan kaikki eivät soveltuneet meidän käyttöön. Päädyimme Vihe II:een, joka on sopivan kokoinen. Se on mitoitettu 4-5 henkilölle. Näin ollen saisimme rinkat ynnä muut tavarat suojaan eikä niitä tarvitsisi sijoittaa telttaan tahi jättää ulkosalle erillisen suojapeitteen alle.
Mukana tuli pelkkä kangas ja narut. Tämän takia piti hankkia erikseen tukikepit. Valinta osui alumiiniin, koska se on kevyt kantaa mukana. Takaosaa varten tarvitaan 11 keppiä. Nämä ovat pituudeltaan 55 cm. Lisäksi etuosaan tuli keskelle kaksi keppiä, 128 cm sekä yksi paksumpi keskisalko kaksi metriä. Jälkimmäinen on kahdessa osassa logistisista syistä. Muokkausta varten tarvittiin lievää väkivaltaa ja iso vasara. Tovin takomisen jälkeen putket saatiin sisäkkäin ja reiät ruuveja varten porattua. Kiinnitys kahdella ruuvilla, jotta putket saatiin kätevästi yhteen.
Loueen hankintahinta oli edullinen, alumiiniputkien hinnaksi tuli 34 euroa ja ruuvien 4,5 €.
Tuulisella pihamaalla tuli huomattua, että tuuli ottaa varsin mukavasti jo Pohjanmaan lakeuksilla loueeseen. Saa nähdä, mitä se tulee olemaan Ruotsin tuntureilla.
Pystytyksestä tuli jo sen verran huomiota, että etuosan reunimmaisia ei kannata vetää kireälle ennen kuin tukikeppi on laitettu pystyyn tai ainakin välimatkaa täytyy kaventaa. Muuten keskikohta jää liian matalalle eikä istumakorkeus ole järin häävi.
Ohessa kuvia pystytetystä loueesta ja erinäisistä ratkaisuista.
Yleiskuva loueesta
Takaosa
Tukikepin alaosa, vasaroitu terävämmäksi kiinnitystä helpottamaan.
Tukikepin yläosa, lisätty 120 mm ruuvi, jotta kangas pysyisi paikallaan.
Tukikeppi loueessa kiinni
Keskisalko
Testikäyttöä. Mahtuu pötkölleen sekä istumaan. Korkeutta riittää pitemmällekin kaverille.
Miten loue kestää viikon reissun, siitä tarkemmin Bierdnakin reissuraportissa elokuun loppupuolella.