Jälleen saatiin uusi maa Perinnekalastajien plakkariin, kun kävimme perhostelemassa Finnmarkissa Norjassa. Suurimman osan ajasta vietimme Masi-joella, minkä lisäksi teimme pari päiväkeikkaa ympäröiviin vesistöihin.
Perjantai 23.7.
Kuten aina ennenkin, lähtöpäivä perjantai koitti pitkällisen odotuksen jälkeen. Suuret saaliskuvat silmissä auton keula osoitti pohjoista kohti. Ja kuten aina ennenkin, perinteiden velvoittamina, pysähdyimme Kalajoen hiekasärkille kahveelle. Nauttimaan maisemista. Tai ainakin katselemaan miten paljon alue on muuttunut kymmenen vuoden aikana. Mielestämme alue on nykyään aika kamalan näköinen.
Koska lähtömme oli aika myöhään, niin yövyimme matkalla. Yöpaikkanamme oli pienehkö leirintäalue hieman Haaparannasta pohjoiseen.Aikaeron mukanaan tuoma ylimääräinen tunti mahdollisti sen, että ehdimme kirjautua majapaikkaan. Suomen puolella kirjautuminen olisi ollut jo myöhäistä.
Lauantai 24.7.
Herätys oli aikainen, sillä olihan matkaa vielä reilusti jäljellä. Todella nopeiden aamutoimien jälkeen ajoimme Ruotsin puolta pitkin Yli-Tornioon , jossa nautimme pienen aamupalan.
Maisemat alkoivat olemaan hieman kumpuilevampia, joten fiiliskin alkoi nousta. Juurikaan ilman pysähtelyjä jatkoimme Hettaan saakka, jossa täydensimme ruokavarastoja lihapainotteisesti. Myös varsin maittava lounas tuli nautittua hettalaisessa ravintolassa.
Matka Norjaa kohti jatkui noin tunnin pysähdyksen jälkeen. Kautokeinossa etsimme ensin desinfiointipistettä kalastusvälineille. Sitä ennen kävimme kuitenkin turisti-infossa (Hotelli Thon) kysymässä tarkemmin mistä ko. piste löytyy. Ohjeiden mukaan paikka löytyi helposti. Mainostipa infon nuorimies, että ”he knows all about fishing”… Paikan päällä herra kertoi, ettei ongi… Ei siis tietoja paikallisilta. Mutta mitäs me niillä.
Olimme aikeissa mennä Cabardas- joelle, mutta kärripolku perheautolla ei ole hyvä yhtälö. Myöskään pikainen (?) scouttaus ei kiinnostanut. Jatkoimme siis matkaa vielä pohjoiseen, Masi-joelle asti. Auto parkkiin ja rinkka selkään.
Masi-joki on Kautokeinojoen suurehko sivujoki. Joen ylittävältä sillalta katsottuna joki näyttikin todella suurelta: Virtaus oli todella kovaa ja joki leveä.
Lähdimme tarpomaan yläjuoksua kohti. Tuhansien askelien jälkeen löysimme paikan teltalle ja loueelle. Leiri pystyyn, ruokaa naamariin ja sitten ongelle.
Kalastimme illan aikana lähinnä leirin alapuolista osaa. Joki on leveän näköinen, mutta ei kovinkaan syvä. Paikka paikoin kahlaus toiselle puolelle olisi onnistunut, jos virtaus olisi ollut hitaampi.
Saaliina oli lähinnä pientä taimenta jokaisella. Ei kuitenkaan ruokakalan kokoisia.
Sunnuntai 25.7.
Sunnuntai valkeni mukavan aurinkoisena. Tuo kalastuspäivistä pyhin saa Perinnekalastajat pukeutumaan parhaimpiinsa.
Kalastuksen merkeissä jatkoimme tutustumista lähialueeseen. Tällä kertaa leirin yläpuolisiin koskiin. Joki oli saman näköistä täälläkin, tosin paikoin oli syvempää. Saaliina oli muutama hyvän kokoinen harjus ja pieniä taimenia.
Illalla tuli istuttua tulilla pitkälle maanantai-aamuun. Oli niin valoisaa ja mukavan lämmintä, ettei tiennyt onko yö vai päivä. Aurinko kävi aavistuksen verran horisontin alapuolella.
Maanantai 26.7.
Illan venyessä venyi luonnollisesti myös aamu. Aurinko toivotti nuoret kalamiehet ulos teltasta lämpimien säteiden kera. Aamutouhujen aikaan Veli käveli leirin ohi. Jutteli niitä näitä ja vinkkasi yläjuoksulla paria paikkaa, jotka päätimme viikon mittaan käydä katsastamassa. Kertoi myös, että koko viikon tulisi olemaan aika lämmintä. No niin oli….Suomessa. Muutenkin tapasimme ainoastaan suomalaisia kalastajia.
Suoriuduimme jälleen kalalle. Tällä kertaa palasimme autolle ja kaasuttelimme tovin Kautokeinoa kohti ja tutustuimme Pikefossenin näyttävään vesiputoukseen. Kalapaikkana ei kovin kummoinen, mutta niin vain sieltäkin joku taimenen kanssa rinnettä ylös pyrki.
Vesi oli aika korkealla, mutta pääsimme silti kahlaamaan pelipaikoille. Jani onnistui harhauttamaan haaviinsa yhden syömäkokoisen harjuksen. Muilla saalis jäi vaatimattomamman kokoisiksi
Päivän ikävä tapahtuma oli jääkaapin pettäminen. Vedenpinta oli laskenut sen verran, että muovirasia oli jäänyt pinnan yläpuolelle sulattaen voin. Aurinko pääsi pilvettömältä taivaalta porottamaan rasiaan, joten menetimme voin lisäksi mukana olleet lihavalmisteet. Onneksi pääsimme täydentämään varastot Masin kyläkaupasta. Vastedes jääkaappi sijoitetaan syvemmälle jokeen.
Tiistai 27.7.
Suurin toivein lähdimme tallustelemaan Velin vinkkaamille mestoille. Velin velipoika oli kuulemma taltutellut suuriakin kaloja siellä. Löysimme taimenelle tuoksuvan peilin, joka kalamiehen kielessä tarkoittaa hyvää kalapaikkaa. Paikka oli aika syvä, sillä vesi näytti todella tummalta. Painotuksesta huolimatta perhoja ei taidettu saada tarpeeksi syvälle. Paikka oli kyllä yksi upeimpia missä on tullut kalastettua. Joen penkallakin oli mukava paikka ringille.
Hieman tuota paikkaa ylempänä Toni sai ahneenperukkeeseensa tuplatärpin. Siitä tuloksena pari harjusta ruokaseuraksi. Palasimme paikalle koko poppoon voimin. Sieltä saimmekin lisää ruokakalaa.
Hyttysiä alkoi parveilemaan illalla leirimme liepeillä turhankin paljon.
Keskiviikko 28.7.
Suunnitelmissa oli käydä Masin kylän toisella puolella tunturijärvellä kalassa, mutta muutimme hieman suunnitelmia, sillä alkoi olla aika myöhä, eikä karttammekaan ollut kovin tarkka. Päätimme kalastaa Masi- ja Kautakeinojokien yhtymäkohdassa sekä hieman Masi-jokea ylospäin leirin suuntaan. Paikassa oli varsin lupaavan näköisiä monttuja, mutta niistä ei kovasta yrityksestä huolimatta kalaa saatu.
Torstai 29.7.
Siirryimme kalalle Karasjoentien varressa olevalle Lappujokkalle. Kalapaikkana oli järven alapuolella ollut erittäin kalaisa koski. Uppoperholla kalastaessa tärppejä tuli lähes joka heitolla, ja ylöskin taimenia tuli hurjaa tahtia. Valitettavasti suurimmat saadut kalat olivat koreintaa 30-senttisiä, joten syömäkaloiksi niistä ei ollut.
Kosken niska-alue oli hienoa pintaperhostelualuetta. Järven vedet kiihdyttivät vautiaan koskeen muodostaen uskomattoman suuren peilialueen. Pohjassa oli suuria kivia, joiden takaa kaloja pintoi jatkuvasti. Valitettavasti niiden harhauttaminen vaikutti mahdottomalta. Pitkähkön session tuloksena olikin vain muutama pienehkö taimen.
Lounaan jälkeen siirryimme läheiselle järvelle, jossa seurailimme järven pintaa josko näkyisi tuikkeja. Ei niitä reilun tunnin vartomisen jälkeen näkynyt eikä tiheä kasvusto houkutellut kiertämään järveä.
Järven miljardipopulaatio hyttysiä ja mäkäräisiä sai kalamiehet perääntymään. Koskaan ennen emme ole moiseen hyttysmäärään törmänneet. Ja tuskin tulemme törmäämäänkään.
Pois lähtiessä kalastimme paikoin järvestä laskevaa puroa, joka ei kuitenkaan antanut saalista. Jos mahdollista, niin puron varrella oli vielä enemmän mäkäräisiä.
Vaikka tärppejä ja nostettua kalaa oli valtavasti, niin torstaina ei kalaa saatu syötäväksi asti.
Perjantai 30.7.
Perjantaina lähdimme jälleen katsastamaan leirin yläpuolista osaa missä jo aiemminkin olimme olleet. Syvä monttu korkean kallion ääressä houkutti niin paljon, että kyllä sieltä kalaa pitäisi saada. Myös aiempi varma paikka viikolla piti kopaista läpi, mutta tällä kertaa ilman saalista siirryimme sieltä alaspäin.
Kukin siirtyi hiljalleen omaan tahtiin kohti leiriä, matkan varrella muutamia paikkoja kalastellen.
Toni ja Janne saivat molemmat ruokakalaksi sopivat harjukset mukaan leiriin. Toinen tulille ja toinen raakana wasabin kera. Varsin maittavaa einestä siis. Viimeiseen iltaan oli kalojen lisäksi tarjolla perunaa ja poronkäristystä.
Reissun suurimmaksi kalaksi jäi Tonin perjantaina saama hieman yli 40-senttinen harjus. Vaikka emme saaneetkaan povattuja suurtaimenia, niin paikalliset taimenet tekivät meihin suuren vaikutuksen. Kolmekymmentäsenttiset pikkutaimenet vetivät vavan helposti luokille. Ne uivat villisti ympäriinsä ja välillä tuntuikin, että ne olivat ilmassa enemmän kuin veden alla. Hienoa kalastusta!
Lauantai 31.7.
Herätys aikaisin, koska ajomatkaa olisi edessä reilut 1000 km. Saimme leirin kasaan suhteellisen nopeaan ja pikainen aamupalakin ehdittiin syödä. Pikamarssi autolle ja kamat autoon hyvään järjestykseen. Sitten peseytyminen joessa, että kehtaa ihmisten ilmoille mennä. Pääsimme lähtemään hieman yli 10 ajamaan kotio kohti.
Ajoimme heti Muonioon saakka, jossa tankkasimme auton ja miehet. Kuski vaihtui, samoin porotutka. Seuraava etappi jatkui Tornioon saakka, jossa olimme neljän jälkeen. Kahvia koneeseen, kuskinvaihto. Nyt maisemat alkoivat näyttää kohtalaisen tutuilta. Melko tasaista oli. Kalajoella vielä viimeinen tauko, vähän pitempi sellainen. Klo 21 jälkeen kotona Pohjanmaalla.
Summa summarum
Norja oli hieno kokemus. Jonkin verran jylhempiä maisemia oli odotuksissa. Kalallisestikin saalista odotti enemmän. Tosin ensimmäiseksi Norjan reissuksi varsin kelpo sellainen.
Ensi kerralla ehkä matkailuauton kera matkaan. Näin ollen vaihto joelta toiselle olisi mukavampaa, kun ei tarvitsisi kosteita varusteita pakata rinkkaan moneen kertaan.
Paluuviite: Finnmarkin reissu-tarina lisätty | Perinnekalastajat